Talousteema Oy
Talousteema Oy
Etusivu Koulutukset Blogi Verouutiset Talousteema Palaute
Talousteema Oy
Poikkeuksellinen osingonjakomenettely
18.7.2018 | © Talousteema Oy

Keskusverolautakunta teki 20.6.2018 √§√§nestystuloksella 4 ‚Äď 3 p√§√§t√∂ksen kiinte√§√§ osinkoa koskevasta asiasta (KVL:2018/33). T√§m√§ osinko ei lautakunnan mukaan ollut veronalaista tuloa saajayhti√∂lle.

Yhtiö hankki vuonna 2017 suunnatussa osakeannissa toisen yhtiön B-osakkeita, joiden ehdot ovat hyvin poikkeukselliset.

B-osakkeen osakkeenomistajalla ei ole oikeutta osallistua yhtiökokoukseen.

Yhtiön purkautuessa tai rekisteristä poistettaessa B-osakkeella on etuoikeus korkeintaan osakkeen merkintähintaan.

Osakkeenomistajalla on oikeus vaatia yhtiötä lunastamaan B-osake 14 päivän kuluessa lunastusvaatimuksesta ja yhtiöllä on vastaavasti oikeus lunastaa B-osake 60 päivän kuluessa lunastusvaatimuksesta.

B-osakkeella on etuoikeus osakkeen merkintähinnasta kuukausikohtaisesti laskettavaan kiinteään osinkoon, jonka määrä kasvaa sijoitusajan myötä portaittain 3 prosentista 8 prosenttiin kalenterivuodessa.

Osinko-oikeus täsmätään taannehtivasti vastaamaan korkeampaa vuosituottoa koko merkinnän jälkeiselle ajalle ensimmäisen nousuajankohdan jälkeisen osingonmaksun yhteydessä.

Yhtiökokous oli valtuuttanut hallituksen päättämään B-osakkeelle maksettavasta osingosta. Kalenterikuukaudelta kertynyt osinko maksetaan osakkeenomistajan pankkitilille seuraavan kalenterikuukauden alussa.

Keskusverolautakunta piti yhtiön B-osakkeista saamaa kiinteää osinkoa elinkeinoverolain 6 a §:n 1 momentin mukaisena osinkona. Tämän lainkohdan mukaan yhteisön veronalaista tuloa ei ole mm. kotimaiselta yhteisöltä saatu osinko.

Lassi Mäkinen

Tulorekisteri hy√∂dytt√§√§ mutta ei tietojen antajiaOsingon maksaminen in natura√Ėljyl√§mmityksest√§ luopuminen lis√§√§ kotitalousv√§hennyst√§Yhteis√∂veron minimi ei koske pieni√§ yrityksi√§Yhti√∂n osakkeiden lahjoituksessa poikettiin vertailuarvostaHuolimattomasti tehty verotarkastusArvonlis√§veron erityisj√§rjestelm√§t laajenevatLyhyt vuokraaminen katkaisi kahden vuoden asumisjaksonKirkon keskusrahastomaksu on arvonlis√§verotonAteriapalvelujen myynti oppilaitoksilleOman k√§yt√∂n vero bonusten k√§yt√∂st√§Kulttuuriseteli√§ saa jatkossa k√§ytt√§√§ my√∂s et√§tapahtumiinAlv-v√§hennys v√§h√§isen toiminnan harjoittajan laskustaVerohallinto helpottaa tilap√§isesti maksuj√§rjestelyjen ehtojaTulorekisteri ei v√§hent√§nyt hallinnollista taakkaaVeroilmoituksille lis√§aikaaTy√∂suhteeseen perustuvan osakeannin verotusAsunto-osakeyhti√∂n myym√§ aurinkos√§hk√∂Kilometrikorvaus luontoisetuautolla ajetusta ty√∂matkastaTyt√§ryhti√∂n osakkeiden hankintakulujen arvonlis√§veron v√§hent√§minenUudistettu luontoisetuohjeArvonlis√§veron alarajahuojennusta koskeva ohje uudistettiinKannanotto matkustus- ja majoituskulujen k√§sittelyst√§ verotuksessaLuontoisetujen laskentaperusteet 2021Verovapaat matkakustannusten korvaukset 2021Osingon maksaminen osakkeiden lahjoituksen j√§lkeenOsuuskunta kevytyritt√§j√§palvelun tuottajanaOsakeyhti√∂ ei ollut yleishy√∂dyllinen yhteis√∂KHO poikkesi KVL:n osakemerkint√§ratkaisustaPienhankintojen eurom√§√§r√§iset rajat nousevatAsunnon vuokraaminen loman ajaksi ei katkaise yht√§jaksoista asumistaTodellinen kauppahinta kiinteist√∂n verotusarvonaAvopuolisoiden eron yhteydess√§ maksettava hyvitysTalousarvioesityksess√§ veroetuja p√§√§st√∂tt√∂m√§lle ty√∂matkustamiselleToimistovuokrauksessa kaksi erilaista arvonlis√§verotustaTurva- ja h√§lytysj√§rjestelm√§n asennusty√∂n kotitalousv√§hennysMatkaoppaiden matkakustannusten korvauksetUuden arvonlis√§veroilmoituksen k√§ytt√∂√∂notto siirtyyTy√∂suhde-etujen verotukseen tulossa muutoksiaOsingon vaihtoehtona uusia maksuttomia osakkeitaYhteismetsille, tiekunnille ja kalastuskunnille verotusohjeVerohallinto suunnittelee kirjanpitosovellusta mikroyrityksilleVahvistettu tappio ja omistajanvaihdosVihdoin Katso-tunnistuksesta luovutaanOsinkojen verotusta koskeva ohje p√§ivitettiinArvonlis√§verojen maksamiseen lis√§aikaaHallitus lupasi lainata alkuvuoden alv:t takaisinYritysten saamien korona-avustusten verotusk√§sittelyLasku- ja kuittikohtainen alv-ilmoittaminen edelleen suunnitelmissaSuomi.fi korjasi ison virheens√§ vuoden my√∂h√§ss√§Vuodenvaihteen veroilmoituksiin lis√§aikaaKoronatilanne muutti ravintoedun k√§ytt√∂√§Verohallinnolta vain v√§h√§n koronahelpotuksiaVerohallinnolta ensiapua koronatilanteeseenAlihinta ei ollut peitelty√§ osinkoaMatkailualan arvonlis√§verotusOsakaslainan verotusVerotettava tulo henkil√∂verotuksessaKoronaviruksen vaikutus kuuden kuukauden s√§√§nt√∂√∂nValintamahdollisuus useasta henkil√∂kuntaedustaAlle 10 %:n √§√§nivalta oikeutti lahjaverohuojennukseenHammasvakuutus henkil√∂kuntaetunaYksik√§ytt√∂arvosetelist√§ vero maksettava hetiTulorekisteriin ilmoittaminen helpottuu hiemanEduskunta hyv√§ksyi lain korotetuista poistoistaP√§√§t√∂s luontoisetuarvoista vuonna 2020P√§√§t√∂s vuoden 2020 p√§iv√§rahoista ja kilometrikorvauksistaTulorekisteri-ilmoituksista ei my√∂h√§stymismaksuja viel√§ 2020Yrityksi√§ kannustetaan investoimaan lis√§poistoillaVerohallinto jatkaa alv-ilmoituksen kehitt√§mist√§P√§√§omalainat tuloverotuksessaKommandiittiyhti√∂n tappioiden v√§hent√§minenVuoden 2020 verotus hahmottumassaYksityiskohtaiset ohjeet laskun antamisesta ja sis√§ll√∂st√§Osakaslainasaatavista ei varainsiirtoveroaKatso jatkuu ja Suomi.fi laajeneeVarainsiirtoveron ilmoittaminen ja maksaminen muuttuuPienten toimijoiden tulorekisteri-ilmoitukset muuttuvatArvioverotusta ei voitu toimittaaKiinteist√∂investoinnin tarkistusmenettelyPoikkeuksellinen lausuntopyynt√∂ tuloveroehdotuksistaToimintamuodon muutos osakeyhti√∂ksiKollektiivisen vapaaehtoisen el√§kevakuutuksen tulkinta muuttuiRekryKoulutus on verovapaata ja v√§hennyskelpoistaSosiaalihuoltopalvelujen arvonlis√§verotusKokonaishoitopalvelun tulo- ja arvonlis√§verotusAurinkos√§hk√∂n tuottaminen asunto-osakeyhti√∂ss√§IT-kehityshankkeen alaskirjausVeronpalautusten kuittaukset aiheuttavat p√§√§nvaivaaOsakeyhti√∂n ja osuuskunnan tulol√§hdejaon poistuminenPotilaiden majoittaminen sairaalassaVerotuksen korot vuonna 2020Katso-tunnistautuminen p√§√§ttyy ilmoitettua my√∂hemminLainamuotoinen joukkorahoitus yrityksilleYritysten verotukseen vain v√§h√§isi√§ muutoksiaPeitellyn osingon tulkinta muuttuiLiittymismaksujen arvonlis√§verotusTy√∂pisteiden ja toimistotilojen vuokraaminenAlv-ilmoittamisen uudistusty√∂ jatkuu VerohallinnossaOsakkeiden nimellisarvon alentaminenAsiakkaan itse tilaaman laboratoriotutkimuksen arvonlis√§veroPerheryhm√§kotipalvelut, tukiasuntolapalvelut ja tuetut asumispalvelutKollektiivisen ryhm√§el√§kevakuutuksen erilaiset perusteetVirtuaalivaluutan luovutusvoittoPalkintojen ilmoittaminen tulorekisteriin synnytti h√§mmennyst√§Osakeyhti√∂iden ja osuuskuntien tulol√§hdejako poistuuTappionkorvauksen arvonlis√§verollisuusVerohallinnon uusi palvelumuoto: ennakollinen keskusteluVerotettavan tulon laskeminen henkil√∂verotuksessaPurentakiskojen ja poraohjaimien myyntiTulorekisterist√§ saa vihdoin PDF-raporttejaTy√∂harjoittelijan etujen ja korvausten verotusVaihto-oppilaaksi YhdysvaltoihinVerohallinto haluaa muuttaa alv-ilmoittamisenOhje yritt√§misest√§, tulonhankinnasta ja harrastamisestaOsakkaan pantti ja takaus yhti√∂n lainan vakuutenaTulorekisterin k√§ytt√∂√∂notto ei onnistunut odotetustiL√§√§k√§rikeskuksen arvonlis√§verotusUuden verokortin mukainen ennakonpid√§tysHoitotoimenpiteen yhteydess√§ luovutettu tavanomainen tarvikeS√§hk√∂isten palvelujen myynti EU:n sis√§ll√§ yksinkertaistuuLuovutustappiota p√§√§omalainan myynnist√§Lahjaveron huojennus hyl√§ttiin taserakenteen perusteellaEsiintyv√§t taiteilijat voivat hakeutua verovelvollisiksiYrityksen oma alkoholituote voi olla mainoslahjaJakautumisessa syntynyt yhti√∂rakenne esti lahjaveron huojennuksenLuontoisetujen laskentaperusteet vuonna 2019Matkakustannusten korvaukset vuonna 2019Yksityishenkil√∂t hoitavat veroasiansa jatkossa OmaVerossaVarojenjako sijoitetun vapaan oman p√§√§oman rahastostaVerkkolehtien ja -kirjojen arvonlis√§verotusta kevennet√§√§nKatso-tunnistukseen tarvitaan uusi rooliVarmenteet haettavissa palkkahallinnon tietoj√§rjestelmiinYhteis√∂jen tulol√§hdejaon poistamisen eduskuntak√§sittely siirtyySauna-, spa- ja uimapalvelutFiskaalisten kassaj√§rjestelmien k√§ytt√∂√∂nottoa selvitet√§√§nOsakekaupan asiantuntija-, asiakirja- ja due diligence -palvelutAutopaikkojen vuokraamisen arvonlis√§verollisuusVerokortti uudistuu vuonna 2019Verohallinto voi antaa p√§√§t√∂ksi√§ tiedoksi s√§hk√∂isestiMusiikintekij√∂iden Teosto-korvausten verottaminen elinkeinotulonaRolex-kello lahjaksi el√§kkeelle siirtyv√§lleKatso-tunnistus k√§yt√∂ss√§ 2019 loppuun saakkaEnnakkoratkaisu muuttui p√§invastaiseksiKatso-tunnistamisen tilalle Suomi.fiYhteis√∂jen tulol√§hdejako poistuu ensi vuoden alussaEnnakkoperint√§rekisterin tarkistusk√§yt√§nt√∂ muuttuuOppilaiden hierontapalvelujen myynnin arvonlis√§veroPeitelty√§ osinkoa v√§ltetyst√§ arvonlis√§verostaArvonlis√§verov√§hennykset osakaspys√§k√∂innist√§Poikkeuksellinen osingonjakomenettelyMajoitustoiminnan arvonlis√§verotusVerotettavan tulon laskeminen henkil√∂verotuksessaHammasimplanttien myyntiEsiintyj√§t voivat tulevaisuudessa hakeutua arvonlis√§verovelvollisiksiTukihenkil√∂n matkakustannukset ja verov√§hennyksetVapaan oman p√§√§oman rahaston varojenjako verotuksessaFreelancerin tuloverotusP√§√§omavastikkeiden tulouttaminen asunto-osakeyhti√∂ss√§Verohallinto uudisti matkakustannusohjeensaP√§√§omalainaksi muutetun myyntisaamisen v√§hent√§minen menetyksen√§Autoveron alennus poistuu takseiltaUusi verosopimus Espanjan kanssaPeitellyn osingon ohjeistusta muutettiinMaaper√§n puhdistaminen ja rakennuksen purkaminenPurkukulujen arvonlis√§veron v√§hent√§minenTy√∂nantajan kustantaman koulutuksen verotusLainan j√§rjestelypalkkion jaksottaminenAlaik√§iselle lis√§tty peitelty osinkoErityisryhmille tarkoitettujen liikuntapalvelujen arvonlis√§verotusVauvauinti, uimakoulu ja kuntosalin starttikurssiLahjaverotuksen sukupolvenvaihdoshuojennusYritt√§j√§n ty√∂terveyshuollon kustannukset verotuksessaYhti√∂n palkkavelat ja muut velat osakkaalleLuottamuksensuoja pienensi kiinteist√∂veron m√§√§r√§√§Arvoseteleiden arvonlis√§verotus muuttuuTy√∂panososingon ansiotuloveron v√§ltt√§minen kommandiittiyhti√∂n avullaHammashoitoon tavanomaisesti liittyv√§ tavaraOhje maksujen k√§ytt√§misest√§ eri verojen hyv√§ksiIrtisanomisen j√§lkeiset el√§kevakuutusmaksut olivat palkkaaElinkeinotoiminnan k√§site laajenee kiinteist√∂liiketoimintaanSiirrett√§v√§t rakennukset tulkittiin kiinteist√∂iksiYhteis√∂jen tulol√§hdejako poistuu 2019Kollektiivisen lis√§el√§kevakuutuksen maksut tulkittiin palkaksiHallitus tutkitutti varainsiirtoveron vaikutuksiaJatkossa Verohallinto p√§√§tt√§√§, milloin yhteis√∂jen verotus p√§√§ttyyHallitus eri mielt√§ alennettujen arvonlis√§verokantojen m√§√§rittelyst√§Omistajavaihdos ja tappiontasaus henkil√∂yhti√∂ss√§Liikalaskutusta koskevan palautuksen arvonlis√§veron kohdistaminenVirheellisen poistomenetelm√§n oikaiseminenSairaankuljetukset alihankintanaOptikon suorittaman n√§√∂ntutkimuksen edelleenmyyntiUrheiluseuran puhvettitulotRistikkolehtien ja -kirjojen arvonlis√§verotusVerovapaat matkakustannusten korvaukset 2018Vuoden 2018 luontoisetujen laskentaperusteetAsunnon ja ty√∂paikan v√§listen matkojen v√§hennyksetKoti ei ollut varsinainen ty√∂paikkaLaskutuspalveluyritysten maksamat matkakustannusten korvauksetTy√∂terveydenhuollon osapalvelujen arvonlis√§verollisuusKampaamojen tuolinvuokrauksesta ja varastointipalveluista uusia ohjeitaOman k√§yt√∂n arvonlis√§vero kanta-asiakaspisteiden k√§yt√∂st√§Veronkorotusta koskevaa harkintavaltaa rajataanVerohallinnon palvelut puutteellisia marraskuun alussaSukupolvenvaihdoksen rajaaminenTy√∂nantajan ottamat vapaaehtoiset el√§kevakuutuksetPurkaminen ja rakentaminen samassa urakassaHotelli- ja leirint√§aluetoimintaan verrattava majoitustoimintaLiikuntapalvelujen arvonlis√§verokantaOsakeyhti√∂n, henkil√∂yhti√∂n ja yksityisyrityksen sukupolvenvaihdosOsinkotulojen verotusVeron perusteen enimm√§ism√§√§r√§V√§lillisten kustannusten osuuden laskeminenHallitus laatii verotuksen tiekartanLomam√∂kin vuokratulon hankkimisesta aiheutuneet menotYritysj√§rjestelyn asiantuntijakustannusten v√§hennyskelpoisuusOsakeyhti√∂n purkautuminen verotuksessaL√§√§k√§rikeskus ostaa palveluita ammatinharjoittajilta
Talousteema Oy
 © Talousteema Oy 2014 ‚Äď 2021