Osakeyhtiön purkautuminen verotuksessa16.8.2017 | © Talousteema OyVerohallinto julkaisi 7.8.2017 ohjeen osakeyhtiön purkautumisesta verotuksessa.Osakeyhtiön purkautumisella tarkoitetaan tilannetta, jossa yhtiö puretaan osakeyhtiölain mukaisesti selvitysmenettelyn kautta. Tyypillisesti purkaminen aloitetaan vapaaehtoisesta yhtiön selvitystilaan asettamisesta, josta yhtiökokous päättää määräenemmistöllä.
Osakeyhtiö voi purkautua myös konkurssin kautta. Yhtiö, joka ei kykene vastaamaan veloistaan, voidaan velkojan tai velallisen aloitteesta asettaa konkurssiin.
Osakeyhtiön purkautuminen voi aiheuttaa veroseuraamuksia sekä purkautuvalle yhtiölle että sen osakkaille. Osakeyhtiön purkautuminen verotuksessa johtaa yhtiön varallisuuden arvon muutosten realisoitumiseen, kun purkautuva yhtiö luovuttaa omaisuuden osakkaille.
Purkautuvan yhtiön verotuksessa kaikkien omaisuuserien luovutushinnaksi katsotaan niiden käypä arvo, josta vähennetään omaisuuden verotuksessa poistamattomat hankintamenot.
Verohallinnon ohjeessa käsitellään osakeyhtiön purkautumiseen liittyvää verotusta yhtiön ja sen osakkaan näkökulmasta, purkautuvan yhtiön omaisuuden arvostamista käypään arvoon sekä purkautumiseen liittyviä jaksottamiskysymyksiä.
Lisäksi ohjeessa käsitellään osakeyhtiön toiminnan keskeyttämiseen ja lopettamiseen liittyvää verotusta.
Lassi Mäkinen