Yhtiön osakkeiden lahjoituksessa poikettiin vertailuarvosta4.8.2021 | © Talousteema OyKun tytäryhtiö myytiin huomattavasti korkeammalla hinnalla kuin tilinpäätökseen perustuva vertailuarvo ja tämä kauppa tapahtui tilikauden päättymisen jälkeen mutta ennen emoyhtiön osakkeiden lahjoittamista, korkeimman hallinto-oikeuden mukaan lahjaverotuksessa arvo voitiin määritellä osakkeiden kauppahinnan mukaan.Äiti lahjoitti lapsilleen kaikki yksin omistamansa yhtiön osakkeet. Lahjoituksiin sovellettiin perintö- ja lahjaverolain 55 §:n mukaista sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevaa säännöstä ja 56 §:n mukaista maksuhuojennussäännöstä.
Yhtiö myi 70 prosenttia tytäryhtiönsä osakkeista ulkopuoliselle ostajalle emoyhtiön viimeisimmän tilikauden päättymisen jälkeen mutta ennen lahjoituksen toteuttamista. Myytyjen osakkeiden tasearvo edellisessä tilinpäätöksessä oli noin 300.000 euroa ja vertailuarvo noin 10 miljoonaa euroa. Osakkeiden myyntihinta oli noin 31 miljoonaa euroa.
Korkein hallinto-oikeus piti yritysvarallisuuden muutosta edellisen vuoden päättymisen ja lahjoituksen välillä olennaisena.
Verohallinto oli näin ollen voinut antamassaan ennakkoratkaisussa poiketa varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 5 §:n mukaisten perusteiden nojalla määritetystä tilinpäätökseen perustuvasta vertailuarvosta niin, että nettovarallisuudesta oli poistettu myytyjen tytäryhtiön osakkeiden vertailuarvo ja siihen oli lisätty osakkeiden kauppahinta.
Lassi Mäkinen