Eduskunnassa saa valehdella mutta ei syyttää valehtelusta29.4.2016 | © Talousteema OyUlkomaankauppaministeri Lenita Toivakka sai 26.4. eduskunnassa nuhteet, kun hän syytti kansanedustaja Timo Harakkaa valehtelusta.
Nuhtelun syynä oli perustuslain 31 §, jonka mukaan kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Tässä pykälässä ei ole mitään mainintaa valehtelu-sanan käytöstä.Toivakka suuttui seuraavista Harakan sanoista: ”Kun tuo korkovähennyslaki tehtiin vuonna 2012, keskustapuolue nosti kovan metelin siitä, että siihen jäi kiinteistöyhtiöiden mentävä porsaanreikä. Ministeri Toivakkahan todisti sen olemassaolon perustamalla kiinteistösijoitusyhtiön Belgiaan.”
Toivakka vastasi seuraavasti: ”Kyllä, minulla on kahden prosentin omistus kyseisestä yhtiöstä, mutta en ole operatiivisessa toiminnassa mukana. En ole myöskään ollut perustamassa minkäänlaista yhtiötä. Pyydän, että tarkistatte faktat ennen kuin valehtelette täällä salissa.”
Eduskuntakeskustelun jälkeen asiaa puitiin televisiossa. Toivakka lopulta myönsi, että hän oli yhtiön hallituksen jäsenenä vastuussa siitä, että Harakan mainitsema yhtiö perustettiin.
Tarkasti sanoen Toivakka siis valehteli eduskunnassa, kun hän nimitti Harakkaa valehtelijaksi. Hän sai nuhteet valehtelijaksi nimittämisestä mutta ei valehtelusta.
Olen vuosikymmeniä seurannut yrittämistä koskevien lakien käsittelyä eduskunnassa, ja monesti olen havainnut sekä ministereiden että kansanedustajien valehtelevan.
Oho, nyt syytin ministereitä ja kansanedustajia valehtelusta, mutta minuahan tuo perustuslain kohta ei koske, sillä en ole kansanedustaja. En koe, että tämä syytökseni on edes huonoa käytöstä, koska väitteeni on tosi.
Voisin kertoa useita esimerkkejä eduskunnassa valehtelusta, mutta kerron vain yhdestä hallituksen esityksestä, joka vilisi valheita.
Hallitus antoi viime vuonna kirjanpitolainsäädännön uudistamista koskevan lakiesityksen eduskunnalle. Siinä hallitus esitti, että Suomessa jatketaan verotuspoistojen käyttöä EU:n tilinpäätösdirektiivin vastaisesti. Direktiivi hyväksyy vain suunnitelmapoistot.
Hallitus perusteli kantaansa verotuksellisista syistä tehtävän satunnaisen arvontarkistuksen hyväksyvällä direktiivin kohdalla. Hallitus valehteli, koska tuossa kohdassa ei ole kysymys säännöllisistä poistoista eikä se koske mikro- ja pienyrityksiä.
Tilinpäätösdirektiivi sallii mikroyritysten vapauttamisen tilinpäätösten julkistamisvelvollisuudesta tasetta lukuun ottamatta. Hallitus vaati esityksessään taseen lisäksi myös tuloslaskelman julkistamista.
Hallitus perusteli kantaansa seuraavin sanoin: ”Täkäläinen rahoitusjärjestelmä perustuu osaltaan tilinpäätöstietojen avoimuudelle. Julkinen tilinpäätösinformaatio mahdollistaa sen, että rahoituslaitoksilla on kattavat tiedot siitä, millainen on yritystoiminnan kannattavuus eri toimialoilla.” Tämä perustelu sisältää kaksi valhetta.
Rahoituslaitosten normaalina käytäntönä on vaatia lainaa hakevan yrityksen tilinpäätökset kolmelta vuodelta. Lainanantajat eivät käytä julkisia tilinpäätöksiä päätöksenteossaan.
Tilastokeskus on jo kauan tuottanut eri toimialat koskevia yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilastoja, joista rahoituslaitokset saavat yksityiskohtaiset vertailutiedot asiakkaidensa tilinpäätösten arvioinnin perustaksi.
Tilastokeskus saa tietonsa Verohallinnolta, joten kaupparekisterin julkistamilla tilinpäätöksiä se ei tarvitse lainkaan.
Lassi Mäkinen 
