Talousteema Oy
Talousteema Oy
Etusivu Koulutukset Blogi Verouutiset Talousteema Palaute
Talousteema Oy

Lassi Mäkinen

Yrittäjyyden ylistäminen ei enää riitä vaan tarvitaan tekoja
4.1.2019 | © Talousteema Oy

Pääministeri Juha Sipilän hallitus saavutti 72 prosentin työllisyysasteen ja hidasti Suomen velkaantumista. Jatkossa vanhat keinot eivät kuitenkaan enää tepsi. Tavallisissa pienissä yrityksissä on ruutia, jota maamme nyt tarvitsee.

Vuoden 2019 eduskuntavaalit ratkaisevat, mihin suuntaan Suomen talous jatkaa kehitystään. Parhaassa tapauksessa Suomen velkataakka kevenee. Huonoimmassa tapauksessa työllisyys kääntyy laskuun ja velkaantuminen nousuun.

Maailmantalouden muutokset ovat kääntymässä Suomen talouden tervehtymistä vastaan. Yhdysvalloissa Trump ja Euroopassa brexit ovat isoimmat esteet.

Työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin on pidettävä ykköstavoitteena mutta työllisyyden parantaminen on entistä vaikeampaa. Kikkakonstit eivät enää tehoa.

Talouden aarrearkun avaimet löytyvät kaikkein pienimmistä yrityksistä ja niistä yrityksistä, joita ei vielä ole edes perustettu. Kasvuyrittäjyys ja slush-pöhinä ovat liian pieniä ilmiöitä ison ongelman ratkaisemiseen.

Kasvuyrityksiä on Suomessa vain muutama sata. Vaikka ne kasvavat nopeasti, niiden vetoapu ei riitä. Sen sijaan lähes 300.000 tavallisessa nano- ja mikroyrityksessä on ruutia, jolla maan talous nostetaan kasvu-uralle kansainvälisistä esteistä huolimatta.

Eduskuntavaalien jälkeisen hallituksen on ensinnäkin pidettävä huoli, että nykyiset pienet yritykset eivät ajaudu konkurssiin. Muutaman hengen yrityksen toiminnan loppuminen ei näy lehdistössä, kuten suuryritysten irtisanomiset, mutta tuhannen pienen yrityksen vararikko on vaikutuksiltaan yhtä iso asia kuin tuhansia ihmisiä työllistävän suuryrityksen lopettaminen.

Toiseksi, uuden hallituksen on myös löydettävä keinot ihmisten innostamiseksi perustamaan uusia yrityksiä. Tähän tarvitaan aivan tavallisia ihmisiä. Ei pelkästään Pääkaupunkiseudulla vaan koko Suomessa syrjäseutuja myöten. Ei pelkästään nuoria aikuisia vaan kaiken ikäisiä ihmisiä eläkeläisiä myöten.

Kolmanneksi, hallituksen on tehtävä yrittämisestä helppoa. Verohallinto ja muut hallintovirastot eivät enää saa parantaa omaa talouttaan siirtämällä töitään korvauksetta pienten yritysten tehtäväksi.

Ei enää rakentamisilmoittamisen, tulorekisterin ja rahanpesuvalvonnan kaltaisia järjettömiä velvollisuuksia pienille yrityksille vaan nykyisten byrokratiahimmelien purkamista.

Ei enää Verohallinnon haaveita kassakoneiden valvontalaitteista.

Ei enää ylikireää tilintarkastuspakkoa verotarkastusten vähentämiseksi.

Ei enää Patentti- ja rekisterihallituksen oikeutta kiusata pieniä yhtiöitä pakkojulkistamalla niiden tilinpäätöksiä.

Ei enää Kelan ja kuntien oikeutta kiusata taksiyrittäjiä kohtuuttomilla kilpailutuksilla.

Ei enää kuluttaja- ja kilpailuviraston oikeutta valita ratkaistavakseen vain isoja kilpailurikkomuksia.

Ei enää suurten ammattiliittojen maksamia oikeustoimia pieniä yrityksiä vastaan.

Ei enää suurten yritysten toiminnan rahoittamista venyttämällä maksuja pienille toimittajilleen.

Ei enää parhaita kauppapaikkoja suurille keskusliikkeille vaan edullisia kauppahalleja kaupunkien keskustoihin pienten kauppaliikkeiden käyttöön.

Ei enää kohtuuttomia kaavoitusvaatimuksia yritysten toimitilojen rakentamiseen.

Ei enää yrittäjäpatsaita, yrittäjyyspäiviä ja yrittämistä ylistäviä puheita vaan todellisia tekoja yrittämisen helpottamiseksi.

Lassi Mäkinen

Taas nollatutkimus yrittämisestäDigitalisaatio ja epärehellisyys käsi kädessäKonkurssit lisääntyvät ja valtio hyötyyVerohallinnolta lepsu ohje epäselvän lain tulkitsemiseksiKirjanpitolain vähäisyyttä koskevien pykälien hyödyntäminenPienille yhdistyksille luotiin turha ”tilinpitomalli”Verosihteerin lähettämä selvityspyyntö tuli kalliiksi tilitoimistolleMihin tasetta oikeastaan tarvitaan?Mihin tuloslaskelmaa oikeastaan tarvitaan?Vuosi vaihtui ja talous kuihtuu – mistä valoa talouteen?Kansanedustajien joululahja yrityksilleVirtuaaliviivakoodista maksutietokoodiVääjäämättä päädytään yhteen yritysmuotoonValhe, emävalhe, tilasto, tilinpäätösAutomaatio ei vähentänyt kirjanpitäjien määrääVaromatonta liikevaihdon laskentaaKatsekontakti, hymy ja tervehdys eivät maksa mitäänVerohallinto siirtää taas omia tehtäviään yrittäjilleKirjanpitolaki on uudistettava pikaisestiMoni yrittäjä lopettaa, jos YEL-maksut nousevatPitäisikö palkanlaskijoiden mennä lakkoon?Asunto-osakeyhtiön talousarvion lakiperusteinen umpisolmuAsunto-osakeyhtiöt laativat kirjanpitonsa liian vaikeastiMiten meidän käy, kun Venäjä tuhoaa taloutensa?Ukrainan sota vahingoittaa suomalaisiakin yrityksiäTaloushallintoalan tulevaisuusPienyrityksen elämä on turvatontaTaitamattomasti säädetty varojenjaon rajoitusOn parempi tehdä oikeita asioita väärin kuin vääriä asioita oikeinEntiset pimeät taksit ovat nyt laillisiaKorona muutti koko loppuelämäniKevytyrittäjäpalvelun kirjanpito vedettiin umpisolmuunSuomeen tarvitaan selluvero, sahavero ja kaivosveroHoidatko raha-asioitasi kuin Suomen valtio?Tarjoatko asiakkaallesi, mitä hän tarvitsee vai mitä haluaa?Yrittäjän terveys ei tunnu kiinnostavan ketäänYrittäjien kaivettava taistelukirveet esiinYritysverotusta voidaan ja pitääkin muuttaaKassavirta-ajattelu 11: ElämänasenneKassavirta-ajattelu 10: Melkein kaikki konkurssit voidaan välttääKassavirta-ajattelu 9: Kassavirtaverotus on oikeudenmukaistaKassavirta-ajattelu 8: Kassavirtaan perustuva tilitoimistopalveluKassavirta-ajattelu 7: Kassavirtalaskennan ohjelmistotValtiokonttori tulkitsee kustannustukilakia väärinKassavirta-ajattelu 6: Tehokasta kirjanpitoa suoraan tiliotteistaKassavirta-ajattelu 5: Kassasuunnittelu valaisee tulevaisuudenKassavirta-ajattelu 4: Iso hanke imee kassan kuivaksiKirjanpitolautakunnan lausunto tilinpäätöksen allekirjoittamisestaKassavirta-ajattelu 3: Sesonkivaihtelut kurittavat kassavirtaaKassavirta-ajattelu 2: Vahva kassavirta parantaaKassavirta-ajattelu 1: Kassavirtalaskenta maanläheistäMaksullinen verkkolaskutus on kehityksen jarruYhdenkertainen ei ole yksinkertaistaTilinpäätös valmistui heti seuraavana aamunaVaihtoehto Verohallinnon tilitoimistolleVerohallinto perustaa ”ilmaisen” tilitoimistonMiksi kirjanpito-ohjelmia on vaikea käyttää?SapattivuosiEduskunta pudotti pommin kirjanpitolautakunnan pöydälleTilitoimistovero rasittaa tilitoimistojen asiakkaitaYrittäjän nähtävä pitemmälle kuin ekonomistitVerotusta koodataan umpisolmuunKorona jättää jälkiä elämäämmeHallituksella väärä näkökulma työllistämiseenTilinpäätöksissä liikaa klappiaKovia kokeneet ja fiksut pärjäävätYrittäjät nostettiin tikun nokkaan kivitettäviksiPienet tilitoimistot voivat pelastaa SuomenYrittäjän piinakevätValmistaudu lamaan, vaikka se ei tulisikaanKassavirtalaskenta voittaa kuusi nollaAvaan kirjanpitoni ytimenKoodasin uudenlaisen kirjanpitosovelluksenHinta on tunneasia ostajalle ja myyjällePöytäkirja voi olla väärä todisteKompastuin Verohallinnon kielivirheeseenHerätys Verohallinto, elämme 2000-luvulla!Ilmasto-ongelma ei ratkea roskalaatikoillaEi saa suosia pientä tilitoimistoaPerustin osakeyhtiön ja yllätyinMiten tilitoimistot selviytyvät?Piiloverotus raskaampaa kuin avoin verotusTilitoimiston uusi suuntaOvela tilitoimistoalan valtausjuoniKirjanpitolain reliikitRahanpesun valvonta maksaa 355 euroaYrittäjiin kohdistuvaa vihapuhettaKateuden ryydittämää yrittäjien noitavainoaOsakeyhtiö on mainettaan parempiYrittäjä on monen sortin velvollinenSuomalaiset ovat tarkkoja talousasioissaHe ansaitsevat paremman työn ja elämänTilitoimistot tienhaarassa: täysautomaatio vai asiantuntijapalveluOsakepääomarajan poistamisesta tuli torsoTilinpäätökset laaditaan liian vaikeastiKuka maksaa turhan työn?Yrittäjyyden ylistäminen ei enää riitä vaan tarvitaan tekojaSuomen valtiosta on tullut digiterroristiKotitarkastajat nelihenkisiin perheisiin – onko totta?Tulevaisuudessa vain osakeyhtiöitäYötöitä kirjanpitäjille ja palkanlaskijoilleSeuraavaksi valvontakamerat kassoilleSuomen Yrittäjät nujakoi turhaan ay-liittojen kanssaPalkkaennakko ei ole palkka vaan pikavippiTulorekisterissä on päivämäärävirheHallitus mahdollistaa ihmisten säästöjen ryöstämisenKiristyvästä tietosuojasta paineita luottotietoyhtiöillePuolen vuoden musta aukko asuntoyhtiön taloudessa”Joskus tulee virheilmoitus, joka sitten häviää itsestään”Kassavirtahanke täyttää 15 vuottaTulorekisteri – kenen byrokratiaa se keventää?Aika ja raha – yrittäjän kaksi stressiäSuomen valtio tuotti taas tappiotaAllekirjoitettua tilinpäätöstä ei saa muuttaa”Kuuden euron simmi”Miksi taloushallinnon muutokset ajoitetaan vuodenvaihteeseen?Pienet tilitoimistot kyllä pärjäävät, mutta suuret…Tuntemattomat tilinpäätöskaavat suojaavat yrittäjää vainoltaMiten valvonta ”laaditaan”?Miksi yrittämisen byrokratia tuntuu kevyeltä?Arvonlisäverolaki kirjoitettiin kateuden kiimassaVerohallinto järjestää kirjanpitäjien hirttäjäiset tammikuussaSumu laskeutui Suomen talouden ylleYhdenkertainen kirjanpito kummittelee”Posti kulkee, kun Kusti polkee”Puhumattomuus on velallisen pahin virheTelia myy viestipalveluita mutta vastaa viesteihin hitaasti”Itselleen sika kiusan tekee…”Kolmen vuoden säännön anatomiaKirjanpitolaki rikkoo varovaisuuden periaatettaPyhä osinkoverotus – ”Miks kaiken pitää aina muuttua?”Vain muutos on varmaaValoa ikkunoissaOmaVero on huonompi kuin odotinPieni nainen ja iso unelmaTyö on antamista – ei ottamistaPuhelinetujen ennakonpidätykset tarpeetonta näpräämistäAuto kirjanpidossa – auto ei kirjanpidossa – auto jälleen kirjanpidossaVATT:n veroselvitys unohti tärkeimmän investointikannustimenABC-huoltamon kahvilassa on paras veroasiantuntemusMicrosoftille asiakkaat ovat vain lypsykarjaaKuudenkymmenen talousjohtajan harhainen totuusHankasalmi, Hämeenlinna, Oulu ja HelsinkiPienessä yrityksessä ihminen puhuu ihmiselleEduskunnassa saa valehdella mutta ei syyttää valehtelustaSeura-lehti: "Mikä kannustaa yrittämään?"Juha Sipilä haluaa Suomeen 110.000 uutta työpaikkaaJuuri nyt tilitoimistopalveluiden tarve kasvaa”Tämä on aivan hevon humppaa”Tekisinkö tilinpäätöksen vanhan vai uuden lain mukaisesti?
Talousteema Oy
 © Talousteema Oy 2014 – 2023