Seura-lehti: "Mikä kannustaa yrittämään?"17.3.2016 | © Talousteema OyTänään tulee kuluneeksi tasan 35 vuotta siitä, kun 17.3.1981 perustin ensimmäisen yritykseni ja minusta tuli yrittäjä.
Seura-lehti julkaisi numerossaan 6/2016 toimittaja Juha Kauppisen kolumnin otsikolla ”Mikä kannustaa yrittämään?” Luettuani sen jäin miettimään, mikä minua on kannustanut yrittämään.Huomasin heti, että minulla on aivan erilainen käsitys asiasta kuin Kauppisella. Hän toivoo valtion muuttuvan lapsistaan huolehtivan isän tai äidin kaltaiseksi: ”Yhteiskunnan kannattaisi olla niin kuin vanhempi, joka luo uskoa, synnyttää rohkeutta.” Mielestäni hän unohtaa sen tosiasian, että kaikki kansalaiset eivät ole lapsia.
Olen lähes koko aikuisiän ollut yrittäjä, enkä missään vaiheessa ole halunnut olla mitään muuta. Edes nyt, kun olen eläkkeellä, en halua luopua työn tekemisestä ja yrittämisestä, koska se on mielenkiintoista.
Mitkä ovat olleet parhaat saavutukseni yrittäjänä? Kaksi tilannetta nousee ylitse muiden.
Kun 1980-luvun puolivälissä yrittäjäurani alussa minusta tuli kahden pienen lapseni yksinhuoltaja, päätin rajoittaa yritykseni kasvua, että minulla olisi mahdollisimman paljon aikaa lapsille. Tässä paljastui yrittämisen hienoin piirre: työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on joustavaa.
Kaksi vuotta sitten muutimme nykyisen vaimoni kanssa Helsingistä Hämeenlinnaan, koska jäin eläkkeelle ja vaimoni Parkinsonin tauti alkoi hidastaa hänen toimintaansa. Haimme rauhallisemman kotikaupungin ja sopeutimme yritystoimintamme elämäntilanteeseemme sopivaksi. Jälleen kerran yritystoiminta jousti.
Kirjoitan tätä juttua neljän aikaan aamuvarhaisella. Yleensä aloitan työt kolmen ja viiden välillä aamulla. Muutaman tunnin työskentelyn jälkeen menen päiväunille. Tämä on eläkeläisen päivärytmiä.
Mikä palkkatyötä tarjoava yritys ottaisi tällaista omituista aikataulua noudattavan eläkeläisen palvelukseensa? Missä työpaikassa henkilöt saavat nukkua päiväunia? Omassa perheyrityksessämme voin toimia näin.
Sama joustavuus koskee vaimoani. Tuskin mikään palkkatyötä tarjoava yritys ottaisi Parkinsonin tautia sairastavan henkilön palvelukseensa. Omassa yrityksessämme tämä sairaus ei haittaa. Vaimoni tekee ahkerasti töitä ja on saanut hyviä tuloksia aikaan, mutta silti kukaan ulkopuolinen ei häntä palkkaisi.
Yleensä ihmiset ajattelevat, että raha kannustaa yrittäjää eniten. Olen ollut yrittäjäurani aikana 18 vuotta tilitoimistoyrittäjänä, joten tiedän tarkasti, miten vähän yrittäjät tienaavat.
Yrittäjät ovat tämän maan köyhälistö. Ei ole tavatonta, että yrittäjä ansaitsee alle tuhat euroa kuukaudessa, mutta silti hän tekee jopa yli kymmentuntisia työpäiviä seitsemän päivää viikossa.
Suomessa yrittämisellä rikastuneita on vain muutama tuhat, kun kaikkiaan yrittäjiä on 350.000.
Kansainvälisesti verrattuna maassamme on aivan liian vähän yrittäjiä. Ihmiset pelkäävät yrittämisen riskejä eivätkä huomaa, että palkkatyö on riskipitoisempaa kuin yrittäminen.
Jos palkkatyötä tekevä mokaa pahasti, hän saattaa menettää koko toimeentulonsa ja perheen talous romahtaa. Sama voi tapahtua, vaikka hän ei itse mokaisi, mutta työnantajayrityksen johto tekee vääriä päätöksiä, kuten Nokian johto teki.
Jos yrittäjä tekee virheen, hän voi menettää yhden asiakkaan. Tällöin hän ottaa opiksi ja voi toimia paremmin muiden asiakkaidensa kanssa.
Elämän ei tarvitse olla helppoa, kunhan se on mielenkiintoista. Sitä yrittäjän elämä on.
Lassi Mäkinen